Koiraharrastuksen tiedetään edistävän hyvinvointia. On kuitenkin tilanteita, jolloin harrastus aiheuttaa pahaa mieltä.
Koirien laajentavan sydänlihassairauden eli dilatoivan kardiomyopatian geenitaustasta on tehty ratkaisevia tutkimuslöytöjä.
Jaana Silvo kertoo, millaista oli osallistua jäljen SM-kilpailuun senioriohjaajan ja juniorikoiran muodostamana koirakkona.
Suomen viidestä koirakosta neljä sai tuloksen IGP MM -kilpailussa Sloveniassa. Korkeimmalle nousivat Miia Kiviaho ja Parendo Vinces Always Dare "Jaro".
Suomen Palveluskoiraliitto järjesti ensimmäisen nuorten koulutusleirin kesäkuun toisena viikonloppuna 10.-11. kesäkuuta 2023.
Some