Suomi isännöi elokuun alussa koiratanssin MM-kilpailua Vantaan Ojangossa. Suomen joukkueeseen kuluu kahdeksan varsinaista koirakkoa.
Suomi sai joukkuehopeaa tokon MM-kilpailussa heinäkuun alussa. Finaalissa Maarit Hellman ja Unlimited Star Gwen sijoittuivat viidensiksi.
Maarit Hellmannin Kylie loukkaantui kahden ison koiran hyökkäyksessä. Uudeksi MM-varakoirakoksi valittiin Susanna Stark ja Jässi.
Palveluskoirien erikoisnäyttelyn Palveluskoiratapahtuman kauneimmaksi koiraksi valittiin kultainennoutaja Ronsana's Dancing With Ice Man.
Palveluskoirien erikoisnäyttelyn Palveluskoiratapahtuman yhteydessä pidetään tänä vuonna pelastuskoirien SAR-rauniokoe.